luomutuottaja

Thomas Snellman

Maaseutukehittäjä, luomutuottaja

REKOn perustaja

Thomas Snellman

Thomas Snellman

Maaseutukehittäjä, luomutuottaja

REKOn perustaja

Maatalous ja lähiruoka

Minulle erityisen tärkeitä ovat ruoantuotantoon, paikallistalouteen ja luonnon monimuotoisuuteen liittyvät kysymykset. Tunnustuksena työstäni muun muassa REKO-konseptin luomiseen, olen saanut “Nordic Food Entrepreneur 2017” (pohjoismainen vuoden ruokayrittäjä) ja “Vuoden maaseutukasvo Suomessa 2018” -palkinnot.

Kestävä kehitys ja ilmastonmuutos

Ilmastonmuutos on uhka, jonka todellisia seurauksia on vaikea ennustaa, mutta meidän velvollisuutemme on yrittää säilyttää hyvän elämän edellytykset Euroopassa myös tuleville sukupolville.  Ilmaston lisäksi meidän on panostettava kestävään kehitykseen, sillä vain siten voimme tarjota toivoa tulevaisuudelle. 

Solidaarisuus

Solidaarisuutta tarvitaan maailmassamme entistä enemmän. Tuotannon siirto halvan työvoiman maihin on ulkoistanut ilmastovaikutukset ja ongelmat alueille joilla ei välttämättä ole keinoja ja resursseja ratkaista niitä. Solidaarisuutta tarvitaan myös kansainvälisessä ruoantuotannossa – kannattava tuotanto on mahdollistettava kaikkialla maailmassa.   

Uusimmat kirjoitukset

Viljelijää tuettava kriisin keskellä

Putinin sota tuntuu nyt maanviljelijöiden kukkarossa kovasti. Lannoitteiden hinnat ovat nousseet kolminkertaisiksi ja sähkölasku sekä polttoaineiden hurjat hinnat asettavat monet viljelijät vaikeaan asemaan. Siksi nyt on etsittävä lisätoimia viljelijöiden tukemiseksi...

REKOn tarina

REKOn tarina

Nyt on aika kertoa REKOn tarina. Miten konsepti toimii, kuinka ensimmäinen rengas perustettiin, minkälaisiin haasteisiin matkan varrella on törmätty ja keitä asiakkaat ovat? Mitä REKO on tänä päivänä ja kuinka perustaa oma rengas? Kerromme myös Pohjanmaan...

Thomas Snellman

Thomas Snellman

REKOn perustaja, luomuviljelijä ja maaseudun kehittäjä

  •  Työskennellyt luomutuonannon promoottorina Suomessa vuosina 1990-2012.
  • Luomutarkastajana vuosina 2001-2015.
  • Osa-aikaisena projektityöntekijänä luomutuotannon promoottorina 2012-2018. REKO:n kehittäminen aloitettiin tämän projektin aikana.

Olen saanut useita palkintoja ja huomionosoituksia työstäni, esim.:

  • “Regional Foodia Award” Pohjamaa 2014
  • Vuoden lähiruokateko 2015 -palkinto
  • Pohjoismainen “Vuoden ruokayrittäjä” -palkinto vuonna 2017
  • Suomen Vuoden Maaseutukasvo vuonna 2018

Minut on myös kutsuttu moniin tapahtumiin ympäri Eurooppa, mm.

  •  “Training in Alternative Food Distribution Systems” 2014-2015
  • EIP-Agri Seminar “Data Revolution” 22.-23.6.2016 Sofia, Bulgaria
  • Kutsuttu asiantuntija EU Seminaarissa “Agri-food SMEs collaborating for innovation along the supply chain – What, who, how?” Bryssel 17.10.2017
  • Puhujana 12th IFOAM European Organic Congress Wien, itävalta 25.-26.8.2018

Thomaksesta sanottua:

I’ve known Thomas for several years and would be delighted to see him enter the EU parliament! Speaking several languages and spreading good ideas between countries (for example the idea of Community Supported Agriculture from France to Finland) he’s a real European in the best sense of the word. Go for it Thomas!

Dr. Philipp Weckenbrock

DIE AGRONAUTEN & Chair of Organic Farming, , University of Giessen, Germany

Texte rédigé par Caroline Arnault, en toute  honnêteté :

Je connais Thomas SNELLMAN depuis 2009, dans le cadre d’une collaboration favorisant les échanges de jeunes et de professionnels du monde agricole, entre nos  territoires ruraux : la région finlandaise autour de la ville  de Jakobstad  et la région française liée à la ville de Bressuire ; sa profonde conviction de la richesse des échanges européens en termes professionnel, culturel et humain en fait une personne prépondérante  pour le développement de notre communauté européenne. Le voir devenir un jour Député Européen me paraît une  évidence,  sachant combien ses valeurs personnelles sont en phase avec l’esprit de la construction européenne. Nous avons besoin de toi Thomas pour rendre l’UE encore plus convaincante. Avec tout mon soutien.

Caroline ARNAULT

Co-coordinatrice d’un stage en Europe pour des étudiants, à la MFR SèvrEurope de Bressuire

Nous connaissons Thomas depuis de nombreuses années et le soutenons bien évidemment pour sa candidature au Parlement Européen : il saura y porter sa vision d’une agriculture durable :  respectueuse de l’environnement, privilégiant les circuits courts, facteurs de rémunération juste pour les agriculteurs et d’un juste prix  pour un produit de qualité pour les consommateurs : cette vision est, à notre sens, essentielle pour les citoyens européens!

Par ailleurs, il aime à partager son savoir et reste également toujours curieux pour apprendre au contact des personnes qu’il rencontre.

Nous espérons sincèrement que sa voix soit entendue au Parlement Européen

Christelle BELIN et Lionel FROGER

Agriculteur Biologique dans les Deux-Sèvres, France

To whom it may concern:

When I met Thomas Snellman in 2016 for the first time I was suddenly impressed from his ideas of the REKO circles in Finland. But the most important was his willingness to share his information and create networks across regions and nations. Thanks to him we could create a first REKO circle in Italy in 2017.

Thomas capacity to listen and try to understand different situations  and culture is unique and the positive thinking  when things are not going in the right direction gives the energy to finalize a project. 

When I asked him why he was so committed to support local agriculture in such difficult environment the answer was “to see another farmer happy and looking at the future is the best reward I can get from my work”.

I am glad that Thomas Snellman is running for the European Parliament, we need competent and pragmatic people in agricultural sector to reinforce our European Union.  

M.Sc Alberto Menghi

Senior Researcher at the Economic Department, Research Centre for Animal Production Foundation, Reggio Emilia, Italy

I have been knowing Thomas SNELLMAN since 2009, in the context of a collaboration for developing exchanges, in the field of farming, between the young people and the professionals from our respective rural territories – region of Jakobstad in Finland and region of Bressuire in France; his fundamental beliefs in the wealth of European exchanges in professional, cultural and human terms make him an important person for the development of our European community of citizens.    To see him entering one day the EU parliament is an obvious fact as his personal values match so well with the spirit guiding the construction of the EU. We need you, Thomas, to make the EU even more convincing. With all my support.

Caroline ARNAULT

Co-coordinator of an internship in Europe for students, the MFR SèvrEurope school of Bressuire